Muut nukkuvat, mies, miehen kaveri ja eläimet. Mä en saa unta, pää on niin täynnä ajatuksia. Päätin perustaa blogin, jonne voin purkaa aina kun haluan. Seuraavaan psykiatrikäyntiin on tämän yön lisäksi yksi yös. Sitten on kaksi päivää peräkkäin käyntejä, saa nähdä miten reakoivat kun en ole aloittanut toista lääkitystä vieläkään. Sain reseptin melkein pari viikkoa sitten ja hainkin lääkkeet samantien. Risperdalista on vain niin kovin suuret ennakkoluulot, mutta tämä nykyinen 60mg mielialalääkitys ei ole mistään kotoisin. En jaksaisi enää tapella näiden lääkkeiden kanssa, milloin löytyy se sopiva josta on oikeasti apua?
Ensivuoden puolella alkava psykoterapia saattaa olla siitä kiinni, etten ehkä pysty sitoutumaan siihen että kävisin siellä vähintään kaksi kertaa viikossa. Mitä jos en jaksa lähteä? Jos ei huvita? Onhan se nähty etten saa mitään vietyä loppuun asti, jos suoriudun edes aloittamisesta. Työpaikat, koulut, harrastukset, kaverisuhteet..
Mua ahdistaa huominen ja tää ainainen ruoan himoitseminen. Olen tässä mussuttanut illan mittaan vaikka mitä, mutta silti tekisi mieli hakea kaapista vielä vähän karkkia ja suklaamuroja. Taidan kuitenkin päätyä omenaan ja isoon lasilliseen vettä. Hyvää yötä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
No hei tännekkin :)
Lääkkeistä ja terapiasta sen verran, että itse olen nyt viimeinkin huomannut saman mitä psykiatrit ja psykologit ovat aina tolkuttaneet: mikään lääke ei auta riittävästi, oikeastaan lääkkeet ovat pienimmässä osassa mielen hoidossa. Odotin pitkään että lääkkeet pelastaisivat minut, en olisi halunnut itse tehdä mitään. Oli karvas tappio huomata etteivät ne vie pahaa oloa pois. Eikä mikään lääke tuntunut sopivan.
Psykoterapiasta on ollut minulle kaikkein eniten hyötyä. Vaikka aluksi minäkin epäilin, en olisi halunnut aloittaa koko juttua - onneksi minut pakotettiin. Siellä tutustuu itseensä, oppii erittelemään tunteitaan ja käsittelemään niitä. Ennen kaikkea on joku jolle voi valittaa ihan surutta, ja vieläpä kaksi kertaa viikossa - mikäs sen ihanampaa! Joten jos sulla vaan on mahdollisuus terapiaan, mene ihmeessä. Vaikka ei aina jaksaisikaan. Ja sitten jos viimeisillä voimillaan raahautuu sinne (kuten minäkin joskus), saattaa lähteä pois ihan hyvillä mielin.
En ole mikään terapian puolesta -hihhuli, vaikka saatan siltä kuulostaa ;)
Lähetä kommentti