Pitkästä aikaa tämä biisi

Joskus tuntuu aivan kuin olisin vieras mun omissa juhlissa. Ihan oikeasti.

Että sellaista.

Ostin kirjakaupasta ihanan kovakantisen päviäkirjan. Aloitin siihen kirjoittamisen jouluaattona, kun istuin keittiössä ja mutustin pipareita,
manteleita ja rusinoita. En jaksanut kirjoittaa kuin muutaman sivun, mutta yhdelle sivulle piirustelin kaikenlaisia kiekuroita, tekstejä ja
kaunokirjoitusharjoituksia.

Äh. Ei ole kirjoitusrauhaa. Huomiseen!

Huoh

Hirveä syyllisyyden tunne tekemättömistä asioista. Haahuilen vain ympäriinsä, saatan vähän siivoilla ja vastapainoksi makoilla puolikin tuntia olohuoneen matolla tuijottaen kattoon. Päivät ja tapahtumat ovat yhtä suurta sekamelskaa, en muista mitä on tapahtunut milloinkin vai onko tapahtunut ollenkaan.

Eilen illalla oli tosi voimakas tunne siitä, että tahdon kuolla. Mitä mä täällä vaan haahuilen ja ihmettelen? Onneksi oli turvallinen syli johon painauduin. En pärjäisi ilman syliä, nytkin vain odotan häntä kotiin.

Väsyttää

Heräsin reilu tunti sitten ja nyt olisin jo valmis menemään takaisin sänkyyn. Väsyttää. Olin kokoajan luullut, että aika osastolle olisi ollut tänään. No eipä ole, sillä se oli eilen. Unohtelen asioita ja kaikki tärkeät paperit ja reseptit vain häviävät. Huomenna uusi yritys, en vain ole varma monelta aika on. En halua soittaa sinne, joten menen varmaan jo aamulla ja odottelen sitten omaa aikaani. Milloin soittamisestakin on tullut näin vaikeaa? Entä milloin lopetin puheluihin vastaamisen? Alkaa vaan suututtamaan kun puhelin soi, kuka helvetti minua nyt kaipaa vai soitteleeko joku taas kyselläkseen missä olen ollut?

En muista heräsinkö yöllä oikeasti, kävin kai keittiössä ja ehkä pissalla? Vai oliko se sittenkin unta? Sekoitan unen ja todellisuuden, en ole varma siitä olenko valveilla vai elänkö unessa? Onneksi tänään ei tarvitse lähteä mihinkään, voi vaan nukkua ja olla.

Kasvit on kuolleet ruukkuihin, hän istuu ajatuksissaan

Miten voi olla näin uupunut olo, vaikka ei ole tehnyt mitään? Istuin pitkään suihkussa ja toivoin, että vesi huuhtelisi edes osan pahasta olosta pois. Miksi pääni on täynnä sairaita ajatuksia? Onko minun otettava neuroleptejä tänään? Tuleeko minusta hullu?

Huomenna psykologi, pakko mennä vaikka ei yhtään huvittaisi. Olisin mielummin vain kotona omassa rauhassa. Päivän aikana saatan viettää todella pitkiä aikoja vain tuijottamalla ikkunasta ulos. En tahdo nähdä ihmisiä, viimeviikolla kävin kaupassa ja toivoin että olisin näkymätön. Pystyykö muut lukemaan mun ajatuksia? Huomaako ne, että olen mieleltäni sairas?

Pakota minut muistamaan, kuinka helppoa on puhua

Heräsin ekan kerran kai joskus kuuden aikoihin, sen jälkeen nukuin hyvin katkonaisesti nähden tosi outoja unia.
Aamupalaksi lasi kylmää limua, todella terveellistä. Pakko oli huuhdella lääkkeet jollain alas ja nostaa verensokeria.
Voisi syödä vaikka voileipiä jossain vaiheessa.

Postilaatikossa oli muutama joulukortti, itse en lähettänyt ainuttakaan tänävuonna. En todellakaan jaksanut.

hae minut takaisin
pujota käsi monen kerroksen läpi
iholle asti

Netti poikkesi äsken, käytin varmaan lähemmäs tunnin sen korjaamiseen. Päätin, että menen nukkumaan jos en saa sitä toimimaan. Olisi paljon muutakin tekemistä, mutta ei huvita kuin nukkuminen ja näytön tuijottaminen. Miten paskaksi sitä voikaan mennä kun netti ei toimi hetkeen.

Minua on huimannut jo monta viikkoa, siihen alkaa tottua.

Jossain valvoo toinenkin uneton, joka miettii samaa kuin sinä

Muut nukkuvat, mies, miehen kaveri ja eläimet. Mä en saa unta, pää on niin täynnä ajatuksia. Päätin perustaa blogin, jonne voin purkaa aina kun haluan. Seuraavaan psykiatrikäyntiin on tämän yön lisäksi yksi yös. Sitten on kaksi päivää peräkkäin käyntejä, saa nähdä miten reakoivat kun en ole aloittanut toista lääkitystä vieläkään. Sain reseptin melkein pari viikkoa sitten ja hainkin lääkkeet samantien. Risperdalista on vain niin kovin suuret ennakkoluulot, mutta tämä nykyinen 60mg mielialalääkitys ei ole mistään kotoisin. En jaksaisi enää tapella näiden lääkkeiden kanssa, milloin löytyy se sopiva josta on oikeasti apua?

Ensivuoden puolella alkava psykoterapia saattaa olla siitä kiinni, etten ehkä pysty sitoutumaan siihen että kävisin siellä vähintään kaksi kertaa viikossa. Mitä jos en jaksa lähteä? Jos ei huvita? Onhan se nähty etten saa mitään vietyä loppuun asti, jos suoriudun edes aloittamisesta. Työpaikat, koulut, harrastukset, kaverisuhteet..

Mua ahdistaa huominen ja tää ainainen ruoan himoitseminen. Olen tässä mussuttanut illan mittaan vaikka mitä, mutta silti tekisi mieli hakea kaapista vielä vähän karkkia ja suklaamuroja. Taidan kuitenkin päätyä omenaan ja isoon lasilliseen vettä. Hyvää yötä.