Why don't you give me some love?

Olo on ihan hirveä. Elämäni raskaimpia päiviä. En saa happea, sydän on sirpaleina ja makaan lattialla monta tuntia itkien ja syyttäen itseäni kaikesta. Juuri kun aloin vähän innostumaan asioista, sain järjestettyä tapaamisia ja sovittua jatkosta. Olo alkoi olla vähän parempi ja tuntui että elämälläni on ehkä sittenkin tarkoitus. Nytkään en näe yhtään mitä kirjoitan, hukun näihin kyyneliin ja kuolen tähän oloon. Ihminen jota olen rakastanut neljä vuotta, jätti minut. Tiedän että tästä pääsee yli, mutta en jaksa. En kestä tätä oloa ja sitä että vain aika auttaa, en todellakaan pysty tähän. En jaksa odottaa kun ei ole mitään joka pitäisi kasassa eikä enää syliä jossa itkeä pahaa oloa. Olisi edes ystävä joka silittäisi tukkaa ja kertoisi että kaikki järjestyy vielä. Tekisi mieli vain kadota. Ainakin tajuaisi etten pystynyt elämään ilman häntä.

Paleltaa ja jalkaa painaa..

..räntä jäiseen maahan hakkaa, nauru sammuu kylmiin eteisiin.

Viime kirjoituksesta on hetki aikaa. Olen miettinyt paljon sitä kaikkea mistä tekisi mieli kirjoittaa, mutta en jaksa. En jaksa miettiä miten epäonnistunut olen. Kaikki kaatuu päälle. Olen vain kotona, perun kaikki tapaamiset ja nukun. Mitä minä teen? Mitä teen itseni kanssa? Jos olisin vuosi sitten tiennyt, että olen taas tässä samassa tilanteessa niin luultavasti minua ei enää olisi.

Vihaan itseäni. Miten voi olla niin vaikeaa käydä koulussa? Hommata töitä? Tehdä edes jotain? Mutta kun ei, minä vain makaan kotona. Saatan käydä kaupassa tai lukea kirjaa, mutta en minä oikeasti mitään hyödyllistä tee. Uusi harrastukseni on ikkunasta ulos tuijottaminen. Siihen saattaa kulua hetki jos toinenkin. En kehtaa vastata enää edes puhelimeen, ei kenelläkään voi olla minulle muuta asiaa kuin valittamista.

Tulkaa joku ja pitäkää minusta huolta. Hoitakaa hoitamattomat asiat puolestani ja sanokaa, että kyllä minä vielä tulen pärjäämään. Kyllä minä vielä tulen pärjäämään. Mutta milloin? En tiedä jaksanko odottaa..

Pitkästä aikaa tämä biisi

Joskus tuntuu aivan kuin olisin vieras mun omissa juhlissa. Ihan oikeasti.

Että sellaista.

Ostin kirjakaupasta ihanan kovakantisen päviäkirjan. Aloitin siihen kirjoittamisen jouluaattona, kun istuin keittiössä ja mutustin pipareita,
manteleita ja rusinoita. En jaksanut kirjoittaa kuin muutaman sivun, mutta yhdelle sivulle piirustelin kaikenlaisia kiekuroita, tekstejä ja
kaunokirjoitusharjoituksia.

Äh. Ei ole kirjoitusrauhaa. Huomiseen!

Huoh

Hirveä syyllisyyden tunne tekemättömistä asioista. Haahuilen vain ympäriinsä, saatan vähän siivoilla ja vastapainoksi makoilla puolikin tuntia olohuoneen matolla tuijottaen kattoon. Päivät ja tapahtumat ovat yhtä suurta sekamelskaa, en muista mitä on tapahtunut milloinkin vai onko tapahtunut ollenkaan.

Eilen illalla oli tosi voimakas tunne siitä, että tahdon kuolla. Mitä mä täällä vaan haahuilen ja ihmettelen? Onneksi oli turvallinen syli johon painauduin. En pärjäisi ilman syliä, nytkin vain odotan häntä kotiin.

Väsyttää

Heräsin reilu tunti sitten ja nyt olisin jo valmis menemään takaisin sänkyyn. Väsyttää. Olin kokoajan luullut, että aika osastolle olisi ollut tänään. No eipä ole, sillä se oli eilen. Unohtelen asioita ja kaikki tärkeät paperit ja reseptit vain häviävät. Huomenna uusi yritys, en vain ole varma monelta aika on. En halua soittaa sinne, joten menen varmaan jo aamulla ja odottelen sitten omaa aikaani. Milloin soittamisestakin on tullut näin vaikeaa? Entä milloin lopetin puheluihin vastaamisen? Alkaa vaan suututtamaan kun puhelin soi, kuka helvetti minua nyt kaipaa vai soitteleeko joku taas kyselläkseen missä olen ollut?

En muista heräsinkö yöllä oikeasti, kävin kai keittiössä ja ehkä pissalla? Vai oliko se sittenkin unta? Sekoitan unen ja todellisuuden, en ole varma siitä olenko valveilla vai elänkö unessa? Onneksi tänään ei tarvitse lähteä mihinkään, voi vaan nukkua ja olla.

Kasvit on kuolleet ruukkuihin, hän istuu ajatuksissaan

Miten voi olla näin uupunut olo, vaikka ei ole tehnyt mitään? Istuin pitkään suihkussa ja toivoin, että vesi huuhtelisi edes osan pahasta olosta pois. Miksi pääni on täynnä sairaita ajatuksia? Onko minun otettava neuroleptejä tänään? Tuleeko minusta hullu?

Huomenna psykologi, pakko mennä vaikka ei yhtään huvittaisi. Olisin mielummin vain kotona omassa rauhassa. Päivän aikana saatan viettää todella pitkiä aikoja vain tuijottamalla ikkunasta ulos. En tahdo nähdä ihmisiä, viimeviikolla kävin kaupassa ja toivoin että olisin näkymätön. Pystyykö muut lukemaan mun ajatuksia? Huomaako ne, että olen mieleltäni sairas?

Pakota minut muistamaan, kuinka helppoa on puhua

Heräsin ekan kerran kai joskus kuuden aikoihin, sen jälkeen nukuin hyvin katkonaisesti nähden tosi outoja unia.
Aamupalaksi lasi kylmää limua, todella terveellistä. Pakko oli huuhdella lääkkeet jollain alas ja nostaa verensokeria.
Voisi syödä vaikka voileipiä jossain vaiheessa.

Postilaatikossa oli muutama joulukortti, itse en lähettänyt ainuttakaan tänävuonna. En todellakaan jaksanut.

hae minut takaisin
pujota käsi monen kerroksen läpi
iholle asti

Netti poikkesi äsken, käytin varmaan lähemmäs tunnin sen korjaamiseen. Päätin, että menen nukkumaan jos en saa sitä toimimaan. Olisi paljon muutakin tekemistä, mutta ei huvita kuin nukkuminen ja näytön tuijottaminen. Miten paskaksi sitä voikaan mennä kun netti ei toimi hetkeen.

Minua on huimannut jo monta viikkoa, siihen alkaa tottua.